HakoApajaRantamökit ❯ Haukivesi / Saimaa

Rantamökit Haukivesi, Saimaa

Pikavalikko

Lomailua norppavesillä

Porosalmen niemen nokassa, Haukiveden puolella sijaitseva rantamökkialue on oivallinen lomanviettopaikka lapsiperheille, pariskunnille ja kaveriporukoille, jotka pitävät mökkitouhujen lisäksi luonnossa ja vesillä liikkumisesta. Haukiveden mökit sopivat niin viikonlopun tai juhannuksen viettoon kuin pidempiaikaiseen lomailuunkin. Jokaisella mökillä on oma etelään avautuva hiekkaranta, puulämmitteinen sauna sekä soutuvene. Rannat ovat suhteellisen loivia ja syvenevät tasaisesti.

Kaikilla mökeillä on pihassa tai rannassa myös oma erälaavu ja nuotiogrilli. Pohjoisen uittopuista rakentamillaan laavuilla Esa on halunnut tuoda ripauksen erähenkisyyttä ja HakoApajan uppopuukylän tunnelmaa myös tänne Haukiveden puolelle. Omalla laavulla on mukava grillailla kesäherkkuja tai ihan vaan istuskella ja nauttia - alkukesästä kuikan huutoa kuunnellen - elokuun hämärtyvässä illassa erätulen loimua ihmetellen.

Haukiveden mökkipihat ja -rannat eroavat jonkin verran toisistaan ja siksi onkin hyvä kysyä emännältä hiukan vinkkiä mökin valinnassa. Katinhiekan, Hiljanrannan, Aurinkorannan, Apajan ja Papinmerran maasto Porosalmen niemessä on suhteellisen tasaista ja rannat loivia. Jylhän Pirunkirkkovuoren juurella Kalliorinne ja Kallioniemi puolestaan ovat maastoltaan haastavampia. Mökkien nimetkin kertovat alueen muodoista ja korkeuseroista. Takana kohoavan Pirunkirkkovuoren jylhyys ja muinaisuus luovat salaperäistä tunnelmaa lomailuun.

Kalastus ja retkeily

Näkymä Haukiveden mökkirannoista Linnansaaren kansallispuiston vesille ja norpan elinalueelle on henkeäsalpaavan kaunis. Linnansaaren kansallispuiston pääsaarelle on matkaa n. 7km, joten sinne voi kelistä ja omasta mieltymyksestä riippuen retkeillä mökkiveneellä, kanootilla tai yhteiskuljetuksella Porosalmen vierasvenesatamasta. Mökkikohtaisiin veneisiin saa halutessaan tuoda oman perämoottorin tai HakoApajalta voi vuokrata sähkömoottorin.

Haukiveden sokkeloisessa saaristossa löytyy myös mainioita kalapaikkoja. Rento soutu- ja kalaretki perheen kesken tai vaikka naisporukassa tuo mukavaa vaihtelua arkeen. Luonnossa ja varsinkin järvellä liikkuessa on kiireisenkin mahdollista elää pieni hetki tässä ja nyt. Annetaan laineen liplatella ja tuulen leikkiä kasvoilla. Odotellaan rauhassa, niin kyllä se pian nappaa! Nyt taisi jo koho heilahtaa…

Kalliorinteessä ja Kallioniemessä majoittuvien on lupa retkeillä takana kohoavalla Pirunkirkkovuorella ja ihastella sen päältä edessä aukeavaa Haukiveden saaristomaisemaa. Pirunkirkkovuoren alue on kuitenkin toistaiseksi suljettu muilta eikä siellä ole lupa liikkua omatoimisesti. Hakoapajan isäntä Esa rakentaa pikkuhiljaa alueelle uutta retkeilykohdetta, luontopolkua laavuineen, siltoineen ja lintutorneineen. Kun kaikki on valmista, uudella ohjelmapalvelualueella retkeillään ainoastaan opastettuna tai muuten ennakkovarauksella.


KATINHIEKKA

Katinhiekka on kaksikerroksinen hirsitupa Haukiveden etelä-rannalla. Peruskorjatussa alakerran tupakeittiössä olohuone ja keittiö yhdistyvät yhdeksi tilaksi ja tuvassa on 1 vuode sekä vuodesohva. Varsinaiset makuutilat ovat kuitenkin yläkerrassa ja sinne päästään ulkokautta portaita. Katinhiekka sopii mainiosti 2+3 hengelle mutta alakerran ja erikseen vuokrattavan aitan ansiosta lisätilaa saadaan jopa 5 hengelle. Mökin päädyssä sijaitsevalla katetulla kuistilla on pöytäryhmä. Erälaavu ja nuotiogrilli on sijoitettu lähelle kuistia, jolloin grilliruokien tuominen kesäiseen herkkupöytään käy helposti.

Katinhiekan tilava ja tasainen nurmipiha sekä matala etelään avautuva hiekkalahden poukama soveltuvat erityisesti lapsiperheiden lomailuun. Pihan ja rannan tasaisuus mahdollistavat monenlaiset pihapelit sekä ihan pientenkin lasten vesileikit. Erälaavulta on suora näköyhteys rantaan, jolloin lasten vahtiminen käy vaikka grillatessa.

Katinhiekan tilavassa rantasaunassa on tavallisen kiukaan lisäksi myös savusaunan kiuas mutta paloturvallisuussyistä se ei ole asiakkaiden käytössä. Saunan sisäseinät ovat mustuneet vuosien aikana ja hämyisissä löylyissä pääsee savusaunan tunnelmaan vaikka lämmitetäänkin ihan tavallista kiuasta. Kelien mukaan on mahdollista tilata savusauna lämmitettynä.

Katso Katinhiekan hinnat

KOKO * VUOTEET * VARUSTEET

HILJANRANTA

Hiljanranta on pieni saunallinen hirsitupa Haukiveden etelä-rannalla. Peruskorjatussa tupakeittiössä on vuoteet kahdelle sekä avotakka sadepäivien iloksi ja tunnelmaa luomaan. Kooltaan mökki soveltuu parhaiten kahdelle mutta erikseen vuokrattavan pikkuisen aitan ansiosta saadaan lisätilaa 1-2 hengelle.

Omassa rannassa on laituri ja soutuvene sekä grillailuun ja kesäillan viettoon tarkoitettu erälaavu ja nuotiopesä. Erälaavu on lähellä mökin päätyyn sijoitettua katettua kuistia, jonka vuoksi ruokailu onnistuu kätevästi keittiön ja grillin herkkuja yhdistellen. Puulämmitteinen sauna on mökin yhteydessä ja uimaan pääsee ihan muutaman metrin päässä olevasta omasta hiekkarannasta.

Katso Hiljanrannan hinnat

KOKO * VUOTEET * VARUSTEET

AURINKORANTA

Aurinkoranta on kodikas ja nimensä mukaisesti aurinkoinen lomanviettopaikka 2+3 hengelle Haukiveden etelä-rannalla. Mökin yhteydessä on lasikuisti sekä avoterassi pöytäryhmineen. Lasikuisti antaa mukavasti väljyyttä oleskeluun ja toimii myös saunan vilvoittelutilana kelistä riippumatta. Omassa rannassa on laituri ja soutuvene sekä uppopuista rakennettu erälaavu, jossa grillailla ja nauttia järviluonnon kauneudesta tulilla istuskellen. Peruskorjattu, puulämmitteinen sauna on mökin yhteydessä ja uimaan pääsee ihan muutaman metrin päässä olevasta omasta hiekkarannasta.

Tupakeittiössä on vuodesohva sekä avotakka sadepäivien iloksi ja tunnelmaa luomaan. Pieni makuuhuone on hiljattain peruskorjattu ja siinä on vuoteet kahdelle. Aurinkoranta soveltuu parhaiten 2+1 hengelle mutta erikseen vuokrattavan piha-aitan ansiosta saadaan lisätilaa 1-2 hengelle. Mökin lähellä sijaitseva aitta sopii mainiosti perheen nuorison tai yövieraiden käyttöön. Maaston ja rannan puolesta Aurinkoranta sopii aikuisille mutta myös lapsiperheille.

Katso Aurinkorannan hinnat

KOKO * VUOTEET * VARUSTEET

APAJA

Apaja on viihtyisä, kesä- ja syyskäyttöön soveltuva mökki Haukiveden etelä-rannalla, Porosalmen niemessä. Mökin yhteydessä on lasikuisti sekä avoterassi pöytäryhmineen. Lasikuisti antaa mukavasti väljyyttä oleskeluun ja toimii myös saunan vilvoittelutilana kelistä riippumatta. Omassa rannassa on laituri ja soutuvene sekä pihassa uppopuista rakennettu erälaavu, jossa grillailla ja nauttia järviluonnon kauneudesta tulilla istuskellen. Puulämmitteinen sauna on mökin yhteydessä ja uimaan pääsee ihan muutaman metrin päässä olevasta omasta hiekkarannasta, johon laskeudutaan portaita.

Tupakeittiössä on 2 vuodetta ja keittiön nurkan takana parivuode. Avotakka antaa lämpöä ja tunnelmaa sadepäiviin tai syysiltojen iloksi. Apaja soveltuu parhaiten 2+2 hengelle mutta erikseen vuokrattavan piha-aitan ansiosta saadaan lisätilaa 1-2 hengelle. Mökin lähellä sijaitseva aitta sopii mainiosti perheen nuorison tai yövieraiden käyttöön. Maaston, rannan ja tilojen puolesta Apaja sopii aikuisille mutta myös lapsiperheille.

Katso Apajan hinnat

KOKO * VUOTEET * VARUSTEET

PAPINMERTA

Papinmerta on valoisa ja vesistöhenkinen, niin kesä- kuin syyskäyttöönkin soveltuva mökki Haukiveden etelä-rannalla, Porosalmen niemen nokassa. Mökin yhteydessä on lasikuisti sekä avoterassi pöytäryhmineen. Lasikuisti antaa mukavasti väljyyttä oleskeluun ja toimii myös saunan vilvoittelutilana kelistä riippumatta. Omassa rannassa on laituri ja soutuvene sekä uppopuista rakennettu erälaavu, jossa grillailla ja nauttia kesäpäivästä tai syysillan hämystä, tulilla istuskellen. Niemen nokasta näkymä Haukivedelle on uskomattoman kaunis ja järviluonto ympäröi lomailijan sekä etelä-rannan että Porosalmen puolelta. Puulämmitteinen sauna on mökin yhteydessä ja uimaan pääsee omasta hiekkarannasta, johon kulku on suhteellisen tasaista.

Tupakeittiössä on 2 vuodetta ja keittiön nurkan takana parivuode. Avotakka antaa lämpöä ja tunnelmaa sadepäiviin tai syysiltojen iloksi. Valoisan tuvan ikkunoista avautuu järvimaisema kahteen suuntaan, ihan kuin laivassa istuskelisi ja tähyilisi Saimaan saaristoon, norpan kotivesille. Papinmerta soveltuu parhaiten 2+2 hengelle mutta erikseen vuokrattavan piha-aitan ansiosta saadaan lisätilaa 1-2 hengelle. Mökin lähellä sijaitseva aitta sopii mainiosti perheen nuorison tai yövieraiden käyttöön. Maaston, rannan ja tilojen puolesta Papinmerta sopii kaiken ikäisille, myös ikäihmisille tai lapsiperheille.

Katso Papinmerran hinnat

KOKO * VUOTEET * VARUSTEET

KALLIORINNE

Kalliorinne on pieni, saunallinen kesätupa Haukiveden etelä-rannalla. Tupakeittiössä on levitettävä vuodesohva ja makuualkovissa leveä vuode. Avotakka tuo tunnelmaa sadepäiviin ja kesäiltojen iloksi. Kooltaan mökki soveltuu parhaiten 1-2 hengelle mutta tilapäisesti mahtuu majoittumaan kolmaskin. Lisätilaa ja viihtyisyyttä mökkeilyyn antaa katettu kuisti, josta avautuu rauhoittava näkymä vastapäiselle kalliosaarelle ja vesilintujen pesimäpaikoille.

Omassa rannassa on laituri ja soutuvene, pihassa grillailuun ja kesäillan viettoon tarkoitettu erälaavu ja nuotiopesä. Mökin edessä oleva tasainen patio helpottaa liikkumista ja oleskelua vaikka muuten Kalliorinne sijaitseekin nimensä mukaisesti kallioisella paikalla, rinnemaastossa. Puulämmitteinen sauna on mökin yhteydessä ja uimaan pääsee ihan muutaman metrin päässä olevasta omasta laiturista, johon laskeudutaan portaita. Portaiden ja maaston muotojen vuoksi Kalliorinne on lähinnä aikuisten mökki.

Katso Kalliorinteen hinnat

KOKO * VUOTEET * VARUSTEET

KALLIONIEMI

Kallioniemi on valoisa ja vesistöhenkinen, kesäkäyttöön soveltuva mökki Haukiveden etelä-rannalla, kallioisen niemen nokassa. Kauniisti polveileva rantakallio, kivet ja kanervikko värittävät pihamaata ja mökin ympäristö onkin tarkoituksella jätetty mahdollisimman luonnontilaiseksi. Pirunkirkkovuori kohoaa jylhänä mökin takamaastossa ja antaa lomailuun erämaan tuntua. Majoittujilla on lupa myös retkeillä Pirunkirkkovuorella, joka on toistaiseksi muilta suljettu. Omassa saunarannassa on laituri ja soutuvene sekä rantakalliolla uppopuinen erälaavu, jossa valmistaa grilliherkkuja ja rentoutua nuotiotulen ääressä. Kallioisen niemen nokasta järvimaisema avautuu laajana Haukiveden saaristoon. Puulämmitteinen rantasauna on lähellä vesirajaa ja uimaan pääsee omasta hiekkarannasta. Maaston vuoksi ylärinteeseen sijoitetulta autopaikalta laskeudutaan mökille pieni matka polkua kävellen.

Tupakeittiössä on 2 vuodetta ja pienessä, laivahyttiä muistuttavassa makuusopessa parivuode. Avotakka antaa lämpöä ja tunnelmaa sadepäiviin tai kesäiltojen iloksi. Valoisan tuvan kulmaikkunoista avautuu järvimaisema kahteen suuntaan, ihan kuin laivassa istuskelisi ja tähyilisi Saimaan saaristoon, norpan kotivesille. Kallioniemi soveltuu parhaiten 2+2 hengelle mutta erikseen vuokrattavan piha-aitan ansiosta saadaan lisätilaa 1-2 hengelle. Mökin lähellä sijaitseva aitta sopii mainiosti perheen nuorison tai yövieraiden käyttöön. Maaston, rannan ja tilojen puolesta Kallionimi sopii parhaiten aikuisille tai lapsiperheille, jossa muksut ovat jo hiukan isompia.

Katso Kallioniemen hinnat

KOKO * VUOTEET * VARUSTEET