Tiedoksi HakoApajan majoittujille
Hei vaan - uudet ja jo tutuiksi tulleet asiakkaamme!
Lomakausi lähestyy ja moni teistä on jo ehtinytkin varata oman aurinkopaikkansa HakoApajan mökkirannoilta.
Tulevan kesän ja syksyn aikana toivomme, että mökkiläisemme kiinnittäisivät entistäkin enemmän huomioita muutamiin asioihin, joilla on mahdollista lisätä viihtyvyyttä mökillä sekä turvata leppoisa ja rentouttava loma jokaiselle sitä tarvitsevalle.
Me emännän ja isännän roolissa koetamme hoitaa oman osuutemme parhaalla mahdollisella tavalla - auringonpaistetta emme toki voi taata jokaiselle päivälle, mutta mukavat ja erikoiset puitteet lomailuun pystymme varmasti järjestämään.
Mökkitouhujen lisäksi opastamme löytämään kivoja retkipaikkoja ihan lähiympäristöstä. Toiveita pyrimme kuuntelemaan ja niihin vastaamaan mahdollisuuksiemme mukaan.
SIIVOUS OMATOIMISESTI TAI PALVELUNA
- Omatoiminen siivous; majoitustilat, sauna ja kuistit jätetään vähintään siihen kuntoon, missä ne olivat tullessa → mattojen puistelu, imurointi, luuttuaminen, petien tuuletus ja petaus sekä roskien vienti niille tarkoitettuihin astioihin (ohjeet annetaan), keittiössä tiskataan tiskit ja puhdistetaan pöytäpinnat, jääkaappi, kahvinkeitin, mikro, hella ym. Varaathan siivoukseen riittävästi aikaa!
- Siivouspalvelu; Jos et halua itse siivota, voit varata siivouspalvelun, jonka hinta vaihtelee mökistä ja loman pituudesta riippuen 80-120,-/kerta → palvelu sovitaan etukäteen ja mökin luovutus viimeistään klo 11.
- Omat tiskit ja roskat hoidetaan kuitenkin itse, siivouspalvelusta huolimatta.
- Särkyneistä esineistä, astioista ym. tulee aina ilmoittaa - mahd. korvauksesta sovitaan.
JUOMAVESI - KEITTIÖVARUSTEET - POLTTOPUUT
- Mökkikeittiöihin tulee juokseva kylmä ja lämmin vesi järvestä → soveltuu tiskauksen lisäksi esim. kananmunien keittämiseen mutta ei juotavaksi.
- Juomavesi otetaan infolta majoittautumisen yhteydessä → vesipostista voi hakea lisää
- Vesipostin yhteyteen on varattu hanallisia 10 litran kanistereita ja sellaisen saa lainaksi tai voi tuoda oman.
- Majoittuja vastaa itse juomaveden kuljetuksesta mökille → kanisteri kannattaa sijoittaa autossa esim. matkustajan jalkojen väliin, ettei se pääse kaatumaan tai hana aukeamaan.
- Mökkikeittiöistä löytyy kattilat, pannut ja astiat mutta esim. suodatinpusseja, foliota, kahvia ja mausteita kannattaa ottaa mukaan
- Polttopuut kuuluvat majoituksen hintaan ja niitä löytyy mökkikohtaisista laavuista, puuvajoista ja/tai keskusliiteristä → lisää haetaan itse kantokasseilla
- Kun käytät mökillä valmiiksi kantokasseissa olevia puita, muistathan täydentää kassit seuraaville - kiitos!
KISSAT JA KOIRAT LOMALLA - OMILLA SÄÄNNÖILLÄ:
- Lemmikeistä on aina ilmoitettava eli niistä sovitaan etukäteen varauksen yhteydessä.
- Lemmikit pidetään kytkettyinä tai niiden on muuten pysyttävä oman mökin pihalla.
- Omat aluset ja pedit lemmikeille mukaan - paikka on lattialla, ei sängyillä tai sohvilla!
- Omat matot mukaan - mökin matot rullalle loman ajaksi.
- Jätökset korjataan pihamaalta ja majoitustilat imuroidaan sekä luututaan huolellisesti.
- Lemmikit eivät saa aiheuttaa häiriötä muille alueella lomaileville esim. jatkuva haukunta.
LOMAILURAUHA KAIKILLE
- Vaikka jokaisella HakoApajan mökillä on oma piha ja ranta, äänet kantautuvat veden äärellä helposti myös naapuriin → pyydämme huomioimaan myös toiset alueella majoittujat eli annetaan lomailurauha kaikille!
- Klo 23. alkaen mökin pihamaalla ja ranta-alueella käytetään vain normaalia puheääntä → mahdolliset musiikkilaitteet siirretään tässä vaiheessa sisätiloihin.
- juhannuksena vastaava aika on klo 01. alkaen.
MAJOITUKSEN VARAAMINEN JA MAKSAMINEN
- Majoitukseen liittyvät tiedustelut ja varaukset sähköpostilla hakoapaja@porosalmi.net.
- Tarvittaessa voit toki myös soittaa p. 0400-939 970 /Mari.
- Tiedustelussa kannattaa heti ilmoittaa mökin valintaan ja hintaan vaikuttava henkilömäärä sekä mahdolliset lemmikit → esim. ”Meitä olisi tulossa 4 aikuista ja 2 lasta (3v ja 11v) sekä koira”.
- Varaukseen liittyen saat majoitusinfoa, varausvahvistuksen ja laskun/maksuohjeet sähköpostiisi.
- 1-6 vrk ennakkovaraukset maksetaan kertamaksuna 2 viikon kuluessa varauksen tekohetkestä.
- Pidemmät, vähintään viikon mittaiset ennakkovaraukset voit halutessasi maksaa kahdessa erässä, kuitenkin niin, että 2.erä maksetaan n. 1kk ennen mökille tuloa.
- Mahdollisesta peruutuksesta ja etumaksun palautuksesta sovitaan erikseen varauksen yhteydessä.
VIERAILIJAT
- Mökki on tarkoitettu ensisijaisesti vain sille pariskunnalle, perheelle tai porukalle, mistä on varauksen yhteydessä sovittu ja mahdollisista vierailijoista sovitaan aina erikseen.
-
Vierailijat ovat tervetulleita tietyin rajoituksin;
- Visiitillä käyvistä vieraista riittää pelkkä maininta isäntäväelle / saunavieraat 10€/hlö.
- Yöpyvät vierailijat käyvät itse ilmoittautumassa ja maksamassa 20,-/hlö/vrk (4-17v. / 10,-), erillisessä nukkuma-aitassa 40,-/hlö/yö - juhannuksena vierailijoiden lisämaksu 50,-/hlö/1-3vrk.
- Vierailijoista ei saa aiheutua häiriötä esim. muille alueella majoittuville.
TULOPÄIVÄ - LÄHTÖPÄIVÄ
- Lomailun voit aloittaa tulopäivänä klo 15. → majoittautuminen HakoApajan aukioloaikoina Näköalakahvilassa Hakoapajantie 50, 58900 Rantasalmi - muina aikoina suoraan mökille / sopimuksen mukaan.
- Mökki luovutetaan lähtöpäivänä huolellisesti siivottuna klo 12. mennessä.
- Siivouspalvelun varanneilla mökin luovutus viim. klo 11. (sovittava etukäteen, omat tiskit ja roskat hoidettava).
- Jos tiedät lähteväsi aikaisemmin, ilmoitathan siitä tekstiviestillä 0400-939 970.
MAJOITTUJILLE VÄLINEITÄ VUOKRALLA...
Jos autoon ei mahdu tai muuten et halua ottaa mukaasi, meiltä voit vuokrata:
- Pelastusliivejä lapsille ja aikuisille (2,-/vrk - 10,-/vk), hajakokoja.
- Virveleitä (5,-/vrk - 25,-/vk) - muista kalalupa erikseen!
- Uistimia lainaamme veloituksetta (10,-/uistin, jos häviää).
- mato-onkia veloituksetta
- Sähkömoottoreita Haukivedelle = moottori + akku + laturi (40,-/vrk - 200,-/vk).
- Soutuveneitä sisäjärvelle tai Haukivedelle (10,-/vrk).
- Liinavaatteita (17,-/setti) pyyhkeitä (3,-/pyyhe tai laudeliina).
- Lasten matkasänky (2,-/vrk - 10,-/vk) varattava etukäteen.
- Syöttötuoli (2,-/vrk - 10,-/vk) varattava etukäteen.
Sisäjärven kalalupa vain majoittujille (15,-/vrk - 50,-/vk) mm. taimen, kirjolohi, nieriä.
Savusaunaan nautiskelemaan! (120,-/2-5hlöä - seuraavat +20,-/hlö) max.12hlöä/kerta.
Muurikkapannujen ääressä tavataan - juhannuksesta alkaen paistelemme taas muikkuja ja lettuja!
Aurinkoisin lomanodotusterveisin, Mari & Esa!